28.9.2016

Koko Etelä-Australia sähköttä

Ajankohtainen uutinen maailmalta, jota suomalainen lehdistö ei näytä vielä noteeranneen:

Koko Etelä-Australian osavaltio on tällä hetkellä sähköttä ja pahoissa vaikeuksissa. Etelä-Australia on jäänyt ilman sähköä valtavan, 50 vuoteen pahimman myrskyn seurauksena. Sähköverkko-operaattori vahvisti keskiviikkona iltapäivällä koko osavaltion olevan ilman sähköä kantaverkon vakavien ongelmien vuoksi, mm. 22 suurjännitepylvään kaaduttua pohjoisessa.

Etelä-Australia on Australian kolmanneksi suurin osavaltio, jonka väkiluku on yli 1,68 milj. asukasta. Sen pääkaupunki on Adelaine.


Liittovaltion energiaministerin mukaan tilanne herättää vakavia kysymyksiä, koska sähkökatkon vaikutukset ovat valtaisat ja ulottuvat niin suureen määrään ihmisiä. Twitter on täyttynyt täysin pysähtyneestä osavaltiosta mm. tunnisteilla #AdelaineStorm ja #prayforSA.

Yli 40 % Etelä-Australian sähköstä tuotetaan uusiutuvilla, tuuli- ja aurinkoenergialla. Osavaltion senaattori pitää tilannetta hätätilana ja kuvaa tapahtunutta ennennäkemättömäksi ja häpeälliseksi. Hänen mukaansa syynä on myös riippuvuus uusiutuvasta energiasta.

"This has not been sensible, it has been reckless - we have relied too much on wind rather than baseload renewables, rather than baseload power, including gas which is a fossil fuel but it is 50 per cent cleaner than coal and a good transitional fuel." 


Lisätietoja:

SA weather: State-wide power loss raises 'serious questions', Josh Frydenberg says. ABC News. 28.9.2016. Saatavilla: http://www.abc.net.au/news/2016-09-28/sa-weather-'serious-questions'-must-be-answered-frydenberg-says/7886262


A Storm Wiped Out Power to An Entire State in Australia. Time 29.9.2016. Saatavilla: http://time.com/4512603/blackout-australia-adelaide-storm/?xid=tcoshare

What caused South Australia’s state-wide blackout? The Conversation. 29.9.2016. Saatavilla: http://theconversation.com/what-caused-south-australias-state-wide-blackout-66268

Twitter. #AdelaineStorm. Saatavilla: https://twitter.com/hashtag/AdelaideStorm?src=hash

Twitter. #prayforSA. Saatavilla: https://twitter.com/hashtag/prayforSA?src=hash

Schäfer, Henrik. Myrsky kaatoi 22 pylvästä Australiassa, kokonainen osavaltio sähköttä. Maaseudun Tulevaisuus 29.09.2016. Saatavilla: http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ymp%C3%A4rist%C3%B6/myrsky-kaatoi-22-pylv%C3%A4st%C3%A4-australiassa-kokonainen-osavaltio-s%C3%A4hk%C3%B6tt%C3%A4-1.163479

Päivitetty 01.10.2016.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämä blogi on tehty Santavuoren muistoksi, joten muista asiaankuuluva kunnioitus. Vain asialliset viestit julkaistaan.