30.10.2016

Aa, keskimäärin kaikki hyvin

Huomasitteko tämän Tuulivoima-kansalaisyhdistyksen mielipidekirjoituksen päivän Pohjalaisesta?

Sen mukaan "Viranomaisohjeet [...] noudattavat vanhaan tapaan 'keskiäänitasoja', joita on noudatettu jo ennen suurten tuulivoimaloiden rakentamista. Eli esimerkiksi keskimääräinen ulkomelutaso ei saa ylittää 40 desibeliä yöaikaan kello 22–7 asuntojen ulkopuolella."

Kirjoittaja huomauttaa, että Suomen tuulivoimalat eivät kuitenkaan tuota mitään "keskiääniä".

Viranomaisohjeessa keskiäänillä tarkoitettaneen keskiarvoja mainittuna kellonaikana. Keskiarvoon sidotut melumittaukset ovat ihan yhtä hullu ajatus kuin vaikkapa keskilämpötilataso ihmisen kuumeesta puhuttaessa tai keskivauhti poliisin nopeusvalvontaratsiassa.

Tämän logiikan mukaan potilaalla on kaikki keskimäärin hyvin, vaikka hänen kehon lämpötilansa on puolet ajasta +39 ja toiset puolet ajasta +35 astetta. Tai toinen korva on kuuro, toinen kuulee. Tai liikenteessä on kaikki keskimäärin hyvin, kun kuljettaja ajaa vaikkapa kahdeksankympin alueella puolet matkasta sataa ja toisen puolen kuuttakymppiä.

Keskimäärin kaikki hyvin, niin potilaalla kuin autokuskillakin - tuskin edes lääkärin tai poliisin mielestä! Miksi sitten viranomainen on näin sokea?


Sitä paitsi - lukijapalautteena tullut - fakta on, että melumittauksissa käytetty "A-painotus luotiin 1930-luvulla. Kauan ennen kuin infraäänestä tiedettiin yhtään mitään." Tai kauan ennen kuin oli rakennettu yhtään teollisen kokoluokan tuulivoimalaa.

Nyt eletään sentään 2010-lukua. A-painotettu mittaus perustuu siis 80 vuoden takaiseen tietoon! Eikö olisi hiukan syytä päivittää mittaustapaa tuulivoimaloiden tuottaman melun ja infraäänen suhteen!?

"A-painotuksen tarkoituksena on mitata kuultavissa oleva melu ja nimenomaan kalibroida melumittaus niin, että mittaukset vastaavat ihmisen kuuloalueen 'ärsytyskäyrää'.

Koska infraääni ei ole kuultavissa, eikä sen terveysvaikutuksista tiedetty mitään 1930-luvulla, A-painotus eliminoi käytännössä mittauksista täysin alle 20 Hz:n taajuudet."

Viranomaisten tai vastaavien tahojen tähän asti tekemillä "mittauksilla ei ole pennin vertaa arvoa infraäänen haitallisuuden arvioinnissa. Jotenkin epäilen, että osa näistä mittaajista myös sen tietää. Jos eivät tiedä, niin eivät ole insinöörin tittelinsä arvoisia."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämä blogi on tehty Santavuoren muistoksi, joten muista asiaankuuluva kunnioitus. Vain asialliset viestit julkaistaan.