5.11.2016

Tietoisuus tuulivoimaloiden terveyshaitoista kasvaa

Kurikka-lehden tekstiviestipalstalla pidettiin 2.11.2016 liiotteluna tietoa vakavasti sairastuneista Santavuoren ympäristössä:

"[...] Santavuoren myllyt on ollut vajaa neljä kuukautta käytös, tuntuu kyllä ne vakavasti sairastuneet liioittelulta näin lyhyen ajan sisällä."

Tekstiviestin kulku lähettäjältä lehteen on ilmeisesti kestänyt melko kauan, sillä Santavuoren ensimmäiset voimalat pyörivät jo maalis-huhtikuun vaihteessa. Ojalan laskuopin mukaan siitä tulee tällä hetkellä 7 kuukautta.

Kenenkään intresseissä tuskin lienee liiotella vakavasti sairastuneiden määrää tai oireiden laatua. Onhan niistä ollut lehtikirjoituksia paikallis- ja maakuntalehdissä, kirjoittajien nimillä.

Tietoisuus tuulivoimalamelun ja infraäänen aiheuttamista terveyshaitoista lisääntyy koko ajan. Kun Satakunnan, Pohjois- ja Keski-Pohjanmaan ihmisiä sairastuu - valitettavasti jatkuvasti - tietoa oireista tulee tänne Etelä-Pohjanmaallekin, jolloin ihmiset toivottavasti alkavat reagoida nopeasti jäämättä odottamaan kaikkein vakavampia oireita.


Kalajoen tuulivoimaloiden aiheuttamia kuulumisia löytyy netistä esimerkiksi Pirjon blogista:

"Se on hyvä asia, että mieheni sairastumiselle samaan aikaan, kun Kalajoen myllyt alkoivat pyöriä, löytyi looginen syy. Ihmettelimme pitkään, mikä on se jumputus, jonka hän kuulee ja minä en ja joka ei synkronoi sydämen tahdissa. Ihmettelimme, mistä johtui 'merisairaus', tasapainohäiriöt, unettomuus, verenvuoto nenästä, sydämen ahdistus, keskittymisvaikeudet, äkilliset heikkouskohtaukset mutta vain tuulisella säällä ja miksi nämä oireet häviävät kokonaan, kun emme ole Kalajoella.

Nyt kun olen puhunut asiasta julkisesti, on yksi jos toinenkin ottanut yhteyttä ja kertonut omista oireistaan - jotka ovat samat kuin miehelläni."


Lue lisää:

Infraääniraportti (2015). Tv-ky. Saatavilla: http://tvky.info/tiedostot/infra_aani.pdf

Parahin J.K. Pirjon blogi 15.6.2016. Saatavilla: http://pipa01.blogspot.fi/2016/06/parahin-jk.html


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämä blogi on tehty Santavuoren muistoksi, joten muista asiaankuuluva kunnioitus. Vain asialliset viestit julkaistaan.