22.2.2017

Puntarissa porilaisten terveys

Satakunnan Kansan pääkirjoitus pohti 16.2.2017 Porin tuulivoimakaavan käänteitä (kpl-jako blogistin):

"Nyt katsotaan, miten kaupunginvaltuutettujen kantti kestää Porissa. Kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi tulee helmikuun lopussa Ahlaisten Lammin tuulivoimakaava, jossa ei periaatteessa pitäisi olla mitään ihmeellistä. 

Valtuusto on päättänyt jo kesällä 2015, että isoja tuulivoimaloita ei voi rakentaa alle kahden kilometrin etäisyydelle asutuksesta. Tällä perusteella kaupunginhallitus esitti äänin 8–3 tammikuussa, että kaava hylätään."

Valtuutetut ovat siis aiemmin päättäneet 2 km:n suojavyöhykkeestä asutukselle. Sehän ei riitä, ei lähimainkaan, mutta estäisi varmasti pahimpia kaavoituksen virheitä.

Seuraavana siirtona tuuliteollisuusalueen suunnittelija ja tuuliyhtiö ilmoittivat tehneensä aiesopimuksen paikallisen telakkayhtiön kanssa.

Kuva: Pixabay.com.

Mitä on vaakakupeissa, maksimissaan?

Toisessa asukkaat noin 20-30 km säteellä Lamppin alueesta, toisessa ilmoitetut noin 60 työpaikkaa tai tuulivoimayhtiön skenaarion mukaiset 200-280 henkilötyövuotta + muutaman sadantuhannen oletetut kiinteistöverotulot kaupungille.

Porissa (sisältäen Ahlaisen, Noormarkun ja Lavian alueet) on noin 85.000 asukasta. 30 km:n säteen sisälle sopisi niin Porin kaupunki kuin Merikarviakin. Todennäköisesti Ahlaisten Lammin (p. o. Lamppin) tuulivoimala-alue koskettaisi siis vieläkin suurempaa joukkoa.

Lasketaan nyt kuitenkin näillä tiedoilla alustavasti mahdollisimman varovainen arvio ja korjataan tarvittaessa (400.000 e / (85.000 x 10 %)):

Asukkaista kymmenesosan (1/10) sairastuessa tai oireillessa kunkin sairastamisen - tai terveyden menetyksen - arvoksi tulisi 47,06 e. Eikä tässä vielä edes puhuta henkisestä kärsimyksestä turvattomuuden osalta tai aiheutuneiden taloudellisten menetysten, kotien ja kiinteistöjen arvojen menetyksen osalta.

Sataa sairastunutta asukasta kohti tulisi noin 0,7-3,3 työpaikkaa, hetkellisesti (= 60 tai 280 / (85.000 x 10 %) x 100). Sairastaminen sen sijaan jatkuisi niin kauan kuin voimaloita on, joidenkin kohdalla tulisi myös peruuttamatonta vahinkoa.

Mikä hinta lasketaan ihmisen sairastamiselle, yhden vuoden aikana? Minkä hintainen on menetetty terveys?

50 euroa?


Lisätietoja:

http://www.satakunnankansa.fi/paakirjoitukset/jokerikortti-muutti-pelin-harskia-pelia-vai-fiksua-strategiaa-tuulivoimakaavassa-14073722/

http://www.satakunnankansa.fi/satakunta/tyollisyyslupaus-kaantamassa-tuulivoimakantoja-porin-valtuustossa-tama-on-tyollisyyskysymys-14077386/

http://www.satakunnankansa.fi/kotimaa/mielipide-lammin-tuulipuisto-tuo-tyota-voimalan-aanten-terveysvaikutuksista-ei-todisteita-14083511/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Pori

22.2.2017.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämä blogi on tehty Santavuoren muistoksi, joten muista asiaankuuluva kunnioitus. Vain asialliset viestit julkaistaan.