12.2.2017

Visit Kalajoki?

Infraäänen muodostuminen ja leviäminen, puhumattakaan sen aiheuttamista haitoista terveydelle, tuntuu olevan vaikea käsittää.

Tuulivoimalat muodostavat infraääntä, kiistatta. Se leviää akustiikan lakien mukaisesti ympäristöönsä.

Ilma on ainetta, kuten vesikin. Samaan tapaan kuin vaikkapa laivojen potkurit aiheuttavat vedelle jotain, myös tuulivoimaloiden lavat aiheuttavat ilmalle "jotain". Se "jokin", paineaalto, leviää ympäristöönsä.

Tuulivoimalan turbiinin kääntyessä, ts. tuulensuunnan kääntyessä infraäänen leviäminenkin muuttuu. Miten, sen näkee havainnollisesti alla olevalta videolta. Video on mallinnettu Kalajoen alueelle 87 voimalalla.


Tripodien aika -blogin mukaan "Kalajoelle on suunnitteilla tuulivoimalaitoksia yhteensä 192 kpl. Ne kattaisivat arviolta vajaan 200 km2 alueen eli noin viidesosan kunnan maa-alasta. 35 desibelin melualue kattaisi jopa 300 km2 alueen."

Blogikirjoitus on marraskuulta 2015, joten tuulivoimaloiden suunnitellut määrät saattavat olla muuttuneet jonkin verran sen jälkeen.

Kalajoen maisemat näyttivät toukokuussa 2016 tältä. Lisäksi Kalajoella "pääsee" siis nauttimaan myös infraäänestä videon osoittamalla tavalla.

Valtavan surullista muuttaa elinympäristö teollisuusmaisemaksi, myös äänimaiseman osalta tällä tavoin.


Lue lisää:

http://santavuori.blogspot.fi/2016/05/tuulivoimalan-infraaani.html

http://www.merikarviantuulivoima.info/

http://santavuori.blogspot.fi/2016/10/suomalaisten-terveys-ensin.html

https://sairastuulivoima.com/

http://www.esaimaa.fi/Mielipide---Sana-on-vapaa/2017/02/09/Perussuomalaisilla%20tuulivoimakammo/2017121859693/68

https://www.youtube.com/watch?v=0n5qIDu3Xu0

http://tripodienaika.blogspot.fi/2015/11/visit-kalajoki.html

http://tripodienaika.blogspot.fi/2016/05/kulttuurista-kerrostumaa.html

11.02.2017.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämä blogi on tehty Santavuoren muistoksi, joten muista asiaankuuluva kunnioitus. Vain asialliset viestit julkaistaan.