18.6.2017

Demokratian menetys, osa 1

Viime viikonlopun perussuomalaisten puoluekokous osoittautuu vielä virstanpylvääksi suomalaisessa poliittisessa päätöksenteossa ja -kulttuurissa.

En omista minkään puolueen jäsenkirjaa, vaan olen aina pyrkinyt äänestämään järkevimmän tuntuista ehdokasta. Olen lähtenyt siitä - siis kuvitellut - että poliitikot aidosti yrittävät hoitaa asioita hyvin, no, ainakin suurin osa.

Suomessa harjoitettu politiikka ei enää todellakaan tunnu tältä. Perussuomalaisten puoluekokous muodostuukin virstanpylvääksi hiukan toisella tavalla kuin olisi arvannut: sitä seuranneet tapahtumat ovat kaukana demokratiasta.

Kuva: Pixabay.com.

Perussuomalaiset valitsivat puoluekokouksessaan puheenjohtajan edellisen ilmoitettua, ettei hän ole enää käytettävissä. Puolueen puheenjohtajiston vaali on todennäköisesti yksi demokraattisimmista, jos ei demokraattisin Suomessa. Äänestämään pääsevät puoluekokouksen jäsenet seuraavasti:

"Puoluekokouksessa ovat äänioikeutettuja kaikki ne puolueen jäsenet, jotka ovat maksaneet kuluvan vuoden jäsenmaksut 28.4.2017 mennessä, eikä edellisen vuoden jäsenmaksua ole laiminlyöty."

En siis olisi voinut äänestää lähtemällä Jyväskylään ex-tempore - asiaa olisi pitänyt ajatella viimeistään vuoden 2016 alussa liittymällä jäseneksi.

Presidentin mielestä perussuomalaisten jäsenet valitsivat väärät henkilöt puolueen johtoon. Presidentti ei nähdäkseni kuulu perussuomalaisiin ja vaikka kuuluisikin, voivatko demokraattisesti tehdyt valinnat olla vääriä?

Lehdistö puhui puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien valinnasta järjestettynä juttuna, vaikka lopulta julkaistiin myös pari selventävää analyysia siitä, oliko puolueessa tapahtunut kaappaus vai ei:

"Väitteen siitä, että halla-aholaiset olisivat kaapanneet puolueen, Kankaanniemi tyrmää täysin.

- Se on aivan järjetön ajatus. Keskustelu loukkaa niitä, jotka aidosti halusivat muutosta hallituspolitiikkaan, Kankaanniemi sanoo.

- Puoluekokouksessa ääni-, läsnäolo- ja puheoikeuden saivat vain ne, jotka olivat kahtena edellisenä vuotena maksaneet jäsenmaksun ja olivat ilmoittautuneet huhtikuussa kokoukseen tulijoiksi. Ei ole mahdollista, että kaksi vuotta sitten olisi ajateltu, että tullaan 2017 kesäkuussa kaappaamaan puolue, Kankaanniemi jatkaa."


Mutta ei se tähän loppunut.

Viikonlopun mentyä ja äänestystulosten pysyttyä muuttumattomina ärhentelyn jälkeenkin hallitus uhkasi kaatua. Mutta vain uhkasi, ei se sitten kaatunutkaan, kun perussuomalaisista loikkasi erilleen juuri se porukka, joka on hallituksessa.

Tämä oli täysin järjestetty juttu, joka uutisoitiin jo viikkoa etukäteen Turun Sanomissa. Syyksi loikanneet ilmoittivat muun muassa "orastavan talousnousun", mikä olisi menetetty, jos hallitus olisi kaatunut.

Muuten syyksi - luultavasti osuvammin - on arveltu sotea ja EU:n tiivistämistä. Muitakin syitä kyllä on, se on varma.

Minulle tämä on farssi, joka vei luottamuksen istuvan hallituksen demokraattiseen päätöksentekoon - lopullisesti.


Lue lisää:

https://www.perussuomalaiset.fi/jyvaskylan-puoluekokous-2017/

https://yle.fi/uutiset/3-9663338

http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005252048.html

http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005252436.html

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201706142200208249_pi.shtml

https://yle.fi/uutiset/3-9663890

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/222972-nyt-se-sanottiin-suoraan-hallitus-kaatuu-ei-evaita-edes-yritykseen

http://www.ess.fi/Mielipide/paakirjoitukset/art2377870

https://yle.fi/uutiset/3-9667602

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/3534944/Hallituksessa+suunnitelma+Hallaahon+voiton+varalle+soinilaiset+muodostaisivat+oman+eduskuntaryhman

https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/mielipide-kotimaa/vaysynyt-toimittajakunta-epaonnistunut-sote-ja-tiedustelulaki-vaatisivat-enemman-aikaa-ja-huomiota/?shared=974868-ad8ab3fd-500

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201706142200207824_pi.shtml

http://beta.oikeamedia.com/o1-22476

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämä blogi on tehty Santavuoren muistoksi, joten muista asiaankuuluva kunnioitus. Vain asialliset viestit julkaistaan.