9.2.2018

$-ryhmän "hyvät" teot

Luitteko jo Maaseudun Tulevaisuudesta erittäin osuvan mielipidekirjoituksen? Esko Salmela kirjoittaa S-ryhmän hyvistä teoista, joista ryhmä kertoo viimeisimmässä asiakaslehdessään.

Hyvä, että joku on tarttunut tähän $-ryhmän juttuun - se oli niin paksua tavaraa, että oli pakko säästää omaa verenpainemittariaan.

Mutta siis, lehti kertoo ryhmän tuottamasta uusiutuvasta energiasta seuraavasti:

”Kun sähkön hinta 2000-luvun alussa näytti nousevan, mietimme S-Voimassa, miten saamme pidettyä kustannukset kurissa”. ”Nyt lähes 60 prosenttia S-ryhmän käyttämästä sähköstä tulee omasta uusiutuvasta energiasta.”

Tästä rahasammostahan on kirjoitettu aiemminkin - kyse on Tuuliwatista, jolla ei ole ketään töissä ja joka ei ole maksanut vuonna 2015 lainkaan veroja. Myös Tuuliwatin mielestään "maksamista" veroista on ollut juttua, pariinkin otteeseen.


Salmela kirjoittaa tähän todelliseen veroihmeeseen liittyen seuraavasti - alle poimittu olennaiset osat, koko tekstin voi lukea Maaseudun Tulevaisuuden sivuilta:

"Siis S-ryhmän eli Tuuliwatin 131 myllyn (Salossa, Porissa, Siikaisissa, Kalajoella, Raahessa, Iissä, Simossa, Torniossa ja Tervolassa) tuottama sähkö ohjataan S-ryhmän kauppahallien valaistukseen, jäädyttämöihin ja lämmitykseen. --- valtakunnan verkon kautta yleiseen jakeluun. Tuuliwatti eli S-ryhmä saa tästä sähköstä 83,5 euroa megawattitunnilta."

"S-ryhmä ostaa sähkönsä yleisiltä markkinoilta vallitsevaan hintaan, joka on yleensä ollut jopa vain noin 30 euroa megawattitunnilta. Erotus, noin 50 euroa, lasketaan Tuuliwatin eli S-ryhmän voitoksi. Se on veronmaksajien S-ryhmälle antamaa ruhtinaallista rahallista tukea."

Laskelma kassaan kilahtavista euroista S-ryhmän oman sähkönkulutuksen  60 %:n osalta näyttää siis seuraavalta:

83,50 e/MWh - 30 e/MWh = 53,50 e/MWh

Halpaa on, hyvin halpaa, eikö vain?? Hyvin kelpaa v€ronmaksajien raha $-ryhmälle.


Lue lisää:

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/mielipiteet/lukijalta/artikkeli-1.223742

http://santavuori.blogspot.fi/2016/10/suomen-suurimmalla-yritystukien.html

http://santavuori.blogspot.fi/2016/10/tukea-tuen-paalle.html

http://santavuori.blogspot.fi/2017/01/nyt-loppui-halpuutus.html

9.2.2018

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämä blogi on tehty Santavuoren muistoksi, joten muista asiaankuuluva kunnioitus. Vain asialliset viestit julkaistaan.