10.4.2016

Tuulivoimalan purkukustannukset

Keskustelua herättää monen asian ohella aina vaan muun muassa tuulivoimalan purkutapa ja -kustannukset. Purkamiseen ei ihan pyöräkuormaaja riitä, vaikka sellainenkin epäily on esitetty. Eikä voimaloita voi Suomessa räjäyttämälläkään purkaa, siitä huolimatta että Ranskassa on tehty niin.

Syynä on yksinomaan jo se, että tuulivoimalan lavat ovat ongelmajätettä, joka vaatii asianmukaisen purkamisen erikoisnosturilla ja henkilötyövoimaa sekä erikoiskuljetuksen ja käsittelyn ongelmajätelaitoksella. Erikoisnostureitahan maakunnan entisissä luontokohteissa nyt näkee, niin Santavuorella kuin Kauhajoen Mustaisnevallakin.


Ilmajokea kantatie 67:lta Seinäjoen suunnasta Kurikkaa kohti ajaessa. Kuvattu digijärjestelmällä, 55 mm:n polttovälillä.

Voimalan yksi lapa painaa noin 10 tonnia, joidenkin tietojen mukaan jopa 15 tonnia, joten esimerkiksi Santavuoren hankealueelta ongelmajätettä pelkistä lavoista syntyy 510 tonnia. Purkamisen, kuljetuksen ja käsittelyn lisäksi kustannuksia syntyy lapojen paloittelusta murskaan sopivaan kokoon. - Eikö kuulostakin erittäin vihreältä energialta??

Pari vuotta sitten on laskettu, että "pienen", napakorkeudeltaan noin 100-metrisen voimalan purkaminen maksaa noin 210.000 euroa nykyisellä alv-kannalla. Isomman, napakorkeudeltaan noin 160-metrisen voimalan purkaminen onkin sitten jo "vähän" kalliimpaa ja maksaa lähes 605.000 euroa. Ilmajoen puolen maanomistajien vuokratulot eivät ehkä ihan riitä kattamaan purkukustannuksia...

 Kurikka-lehti 23.04.2014. Klikkaa isommaksi.

Ja toisin kuin eräät tahot väittävät, metalliromun arvo kierrätyksessä ei päätä huimaa: jos torni ja koneisto painavat yhteensä noin 500 tonnia, niiden romuarvo on noin 30.000 euroa. Yhteispaino saattaa kyllä olla vähemmänkin.

Betonijalustan purkamisesta ja maisemoinnista ei ole vielä puhuttu mitään, eikä voimaloiden sisältämästä öljystä ja muista ongelmajätteistä taikka 110 kV:n sähkösiirtolinjojen purkamisesta... Kustannuksilla ja hinnoilla ei muutenkaan ole tapana laskea, paitsi tuulivoiman sekoittamalla sähkön markkinahinnalla.

Ennen viikonloppua Santavuorelle oli noussut kahdeksas risti - mikä risti maanvuokraajille ja veronmaksajille.


Lue lisää:

http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/tuuliwatti%20korhola-48884

http://santavuori.blogspot.fi/2016/03/lankalauantain-paasiaissiivoja.html

http://santavuori.blogspot.fi/2017/01/siipi-maassa.html

http://santavuori.blogspot.fi/2016/04/tuulivoimalan-purkaminen.html

Päivitetty 24.06.2017 lehtijuttu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämä blogi on tehty Santavuoren muistoksi, joten muista asiaankuuluva kunnioitus. Vain asialliset viestit julkaistaan.