20.8.2017

Isojoelle halutaan rakentaa 4,7 kertaa korkeampia voimaloita kuin Tanskaan

Isojoen Vanhassakylässä järjestettiin 27.06.2017 yleisötilaisuus liittyen Lakiakankaan tuulivoima-alueen osayleiskaavaluonnokseen. Tuulivoimayhtiö CPC haluaisi nostaa Lakiakankaan 205 metriä korkeita voimaloita 22 % - kyllä kaksikymmentäkaksi prosenttia.

Vanhankylän kyläseura puolestaan haluaa, että sen jäsenten mielipiteet otetaan huomioon asiassa. Seura kerää vielä pari päivää nimiä listaan, jossa saa ilmaista, hyväksyykö saksalaisfirman aikeet 250 metriä korkeista voimaloista vai ei. Suupohjan Sanomien lehtijutusta alla voi lukea lisää.


Suurin osa allekirjoittaneista vastustaa tuulivoimafirman aikeita. 45 metrin korotus voimaloiden korkeuteen ei todellakaan ole vähän.

Tv-ky:n sivuilta näkee, että Tanskan - tuon tuulivoiman idolin - vuonna 2012 käyttöönotettujen (ja taulukon tekohetkellä käytössä olleiden) voimaloiden keskikorkeus oli maksimissaan 163 metriä. Vuonna 2016 tanskalaisten uusien voimaloiden keskikorkeus oli maksimissaan vain 53 metriä.

Tanskassa ei toisin sanoen ole vuoden 2013 jälkeen enää rakennettu juurikaan suuria yli 1 MW:n tehoisia, yli 75 metriä korkeita voimaloita.

Miksi?

Sitä ei suomalaisille kerrota, vaan tuulivoimaloiden vaikutuspiiriin joutuvat asukkaat saavat päätellä sen ihan itse.


Lisätietoja:

https://santavuori.blogspot.fi/2017/07/tuulivoimatoimijoiden-rajaton-ahneus.html

http://tvky.blogspot.fi/2017/02/maailman-suurimmat-tuulivoimalat-suomeen.html

1 kommentti:

  1. Aiemmasta ennakkotiedosta poiketen voimaloiden korotusta ei käsiteltykään ma 28.8. Isojoen kunnanhallituksen kokouksessa. Seuraavan kokouksen ajankohdasta ei ole vielä tietoa.

    VastaaPoista

Tämä blogi on tehty Santavuoren muistoksi, joten muista asiaankuuluva kunnioitus. Vain asialliset viestit julkaistaan.